sunnuntai, 12. helmikuuta 2012

Huomenta

Lol, en mä enää muista mistä mun piti kirjoittaa, kun jäin vaan ihailemaan kuinka helmi mun kissa on. Olli on ollut nyt mun luona vajaa kaksi viikkoa. Eikä voisi kyllä olla yhtään sopivampaa kissaa mulle. Mun pikkuinen täydellinen Frontside Ollie.


On ollut aika hässäkkää tämä viikko. Tuntuu, että oon nähnyt enemmän kavereita kuin varmaan koko viime vuonna yhteensä. Viikonlopun ajan oli yksi ihan parhaimmista ystävistäni käymässä kotoseudultani täällä. Oli kyllä tosi hauskaa. Katsottiin leffoja, juteltiin paskaa, juteltiin vakavia, tehtiin pinaatti-fetapiirakkaa ja leikittiin Ollin kanssa. Musta on jotenkin niin jees, että olo on sillein parantunut, että ylipäätänsä jaksan tavata ystäviä. Vähän ennen osastoa olin jo aika eristäytynyt muista, enkä vastannut oikeastaan kenenkään soittoihinkaan. Olin vaan himassa. Yksin.

Ruokahalu on vieläkin ihan vituillaan. Ärsyttää. En oo tosin punninnut itseäni sen alkuviikon jälkeen. Varmaan alkavalla viikolla on psykiatrian polilla punnitus. Uskoisin näin. Semikuumottavaa ensiviikosta vielä se, että mulla luultavasti vaihtuu lääkitys. Että saas ny nähdä mitä siitä sitten seuraa.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Jaa ihmeessä ajatuksesi, kommenttisi, mietteesi. Luen kaiken mielelläni ja vastaan nykyään suoraan blogiini. (: